Ääni Warikselle 
ei mene harakoille
Tulevaisuudellakin
 on tekijänsä

-Antti Waris

Keskisuomalainen vastuunkantaja

Olen Antti Waris, keskisuomalainen vastuunkantaja ja ehdolla eduskuntaan, koska Suomi tarvitsee päätöksentekoa, joka on lähempänä ihmisten arkea.

Työssäni MTK-Keski-Suomen toiminnanjohtajana sekä lukuisissa luottamustehtävissä olen saanut nähdä läheltä, mitkä ovat tämän maan vahvuudet ja missä sen suurimmat haasteet tällä hetkellä ovat. Olen saanut tehdä työtä yrittäjien, maa- ja metsänomistajien, kuntien ja perheiden arjen kysymysten parissa. Samalla olen oppinut, että kestävät ratkaisut syntyvät vain, jos todellisuus tunnetaan sellaisena kuin se on.

Olen lähtenyt ehdolle, koska koen saaneeni itse paljon. Siksi haluan myös antaa takaisin. Haluan käyttää kokemustani ja ääntäni siihen, että ihmisiä kuullaan paremmin ja että päätöksenteossa muistetaan, miltä Suomi voi näyttää myös tulevaisuudessa. Minulle politiikka on ennen kaikkea vastuuta: vastuuta työn edellytyksistä, turvallisesta arjesta, maaseudun elinvoimasta sekä siitä, että nuorilla ja perheillä on syytä luottaa huomiseen.

Uskon Suomeen, jossa työnteko kannattaa, yrittäminen on mahdollista ja jossa jokaisella alueella on oikeus kehittyä omista vahvuuksistaan käsin. Haluan olla rakentamassa maata, jossa päätöksiä tehdään ihmistä kuunnellen.

Minulle tärkeitä teemoja

Arjen turva

Arjen turva on yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä. Sen täytyy näkyä siinä, että ihminen saa apua ajoissa, palvelut toimivat ja viranomaisilla on todellinen mahdollisuus tehdä työnsä kunnolla. Turvallisuus ei saa riippua liikaa asuinpaikasta eikä siitä, osaako ihminen vaatia itselleen apua oikeasta paikasta oikeaan aikaan.

Maat ja metsät

Maa- ja metsätalous ovat Suomelle paljon enemmän kuin yksi toimiala muiden joukossa. Ne ovat osa kansallista perustaa. Ne liittyvät ruokaan, energiaan, omavaraisuuteen, vientiin, aluetalouteen ja siihen, pysyykö Suomi elinvoimaisena myös kasvukeskusten ulkopuolella. Samalla ne ovat aloja, joilla kannetaan suurta vastuuta, tehdään pitkäjänteistä työtä ja eletään hyvin konkreettisesti luonnon, markkinoiden ja yhteiskunnan muutosten keskellä.

Nuoret ja perheet

Nuoret ja perheet ratkaisevat sen, miltä Suomen tulevaisuus näyttää. Tämä ei ole politiikan sivuteema. Yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että nuori saa kasvaa turvallisessa ympäristössä, oppia kunnolla ja rakentaa uskoa omaan tulevaisuuteensa. Samalla perheiden arkea on helpotettava konkreettisesti.

Työ ja yrittäjyys

Suomen talous ei nouse pelkkiä säästöjä tekemällä. Se nousee työnteolla, investoinneilla ja yrityksillä, jotka uskaltavat kasvaa. Siksi työ ja yrittäjyys ovat minulle yksi politiikan ydinkysymyksistä. Erityisen tärkeää on ymmärtää pk-yritysten merkitys: pk-sektorin osuus Suomen BKT:sta on noin 40 prosenttia, ja juuri siellä syntyy suuri osa kasvusta, työllisyydestä ja paikallisesta elinvoimasta.

1 week ago

Antti Waris -2027
Pihtiputaalla Kaakkurin lavalla europarlamentaarikko Katri Kulmuni kertoi EU-lainsäädännön ajankohtaisista.Yksi isoista kysymyksistä myös Suomessa on ennallistamisasetus ja sen vaikutukset maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Tsemppiä Katrille vääntöihin EU-lainsäädännön parissa!Samalla oli hyvä tilaisuus kertoa myös omista teemoistani, ja pieni vaalipaneelikin ehdittiin järjestää.Tässä rakennetaan turvallista arkea. 😊 ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Antti Waris -2027
Hankasalmen perinteikkäissä Heinäraveissa!Selvästi koko perheen tapahtuma, kuten kuvasta näkyy 😊 Mahtavasti väkeä liikkeellä!Nuoret ja perheet ovatkin yhtenä vaaliteemanani. Käy kurkkaamassa lisää:anttiwaris.fi/teemat/#nuoretjaperheet ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Antti Waris -2027
Uuraisten Viikon toripäivä oli täynnä kohtaamisia!Maakuntakierroksella mukana kampanjapäällikkö Sanna-Maria Hintikka. Itselläni sukujuuret juontavat Uuraisille äitini kautta ja pitäjä onkin suhteellisen tuttu 😊 ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Antti Waris -2027
Pieni kunta, mutta kokoaan suurempi työllistäjä!Kyyjärvellä työpaikkoja on enemmän kuin kunnassa asuvia työllisiä.Kyyjärven markkinoilla Paletissa riitti väkeä ja tunnelmaa! 😊 ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 weeks ago

Antti Waris -2027
Nähdään lauantaina 25.7.2026. Kuvan hevonen ei vielä juokse kisoja, mutta ehkäpä ensi vuonna.😊 ... See MoreSee Less
View on Facebook

3 weeks ago

Antti Waris -2027
Tiivistelmä kannanotostani Harjulinja-hankkeen reittivaihtoehdoista. Alkuperäinen lausunto on toimitettu virallisen palautekanavan kautta.Vastustan, että Harjulinjan jatkosuunnitteluun valitaan Konneveden kautta kulkeva reitti tai sen alavaihtoehdot. En kiistä kantaverkon vahvistamistarvetta. Fingridin mukaan ja sähkön käytön kasvaessa uusi voimajohtoyhteys tarvitaan käyttövarmuuden turvaamiseksi, kasvavan sähkönsiirron hallitsemiseksi ja sähkön hinnan yhtenäisyyden turvaamiseksi. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että reittivalinnan on kestettävä tavallista tiukempi ympäristö-, kulttuuri- ja oikeasuhtaisuusarviointi. Konneveden haara ei sitä kestä. Konnevedellä sijaitsee valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, Konneveden Neiturin väylä. Museoviraston kautta kanavat muodostavat maisemallisesti merkittävän osan Suomen kanavareittiä. Jos Konneveden haaraa aiotaan pitää mukana, Fingridin on esitettävä tarkka ja havainnekuviin perustuva arvio siitä, mikä on reitin todellinen etäisyys, näkyvyys ja vaikutus Neiturin kanava- ja vesistömaisemaan. Julkisesta hankesivusta tai nähtävillä olevasta Natura-liitteestä tällaista RKY-kohtaista (valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen) vertailua ei vielä ilmene. Reittiä ei voida puolustaa sillä, että “hanke on muuten tarpeellinen”. Fingrid itse kuvaa YVA-menettelyn tarkoitukseksi ympäristövaikutusten vähentämisen, tiedonsaannin ja osallistumismahdollisuuksien lisäämisen ja nimenomaan uusille voimajohdoille ympäristöön parhaiten sopivan reitin hakemisen. Fingrid toteaa myös, että YVA-menettelyssä tarkastellaan hankkeen eri vaihtoehdot, että YVA ei ole lupamenettely, ja että YVAn tuottamaa tietoa käytetään myöhemmin, kun Fingrid valitsee jatkosuunnitteluun etenevän voimajohtoreitin. Toisin sanoen Konneveden haaran pois jättäminen tässä vaiheessa on täysin YVA-menettelyn tarkoituksen mukaista. Toisen voimalinjahankkeen sivulla Fingrid kertoo, että reittejä tarkistettiin saadun palautteen perusteella ja että täydentämistarpeet koskivat muun muassa Natura-arviointeja, liito-oravaa, ekologisia yhteyksiä ja lieventämistoimenpiteitä. Samoilla periaatteilla arvioituna Konneveden haaraa ei pidä suosia, kun juuri siellä julkisista aineistoista varmistuvat samanaikaisesti muun muassa uusi maastokäytävä, Natura-herkkyys ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Osallisten tehtävä on tuoda esiin havaintoja ja näkemyksiä. Hankkeesta vastaavan tehtävä on osoittaa, miksi valittava reitti kestää ympäristö- ja vaikutusarvioinnin.Käytettävissä oleva aineisto puhuu sen puolesta, että Konneveden haara on se vaihtoehto, joka on syytä rajata pois. ... See MoreSee Less
View on Facebook