Keskisuomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus ovat nyt uhattuna kuin vartioimaton rajalinja. Hyvinvointialueen toimet uhkaavat sulkea soteasemia ja karsia palveluita, jotka eivät ole pelkästään taloudellinen kysymys, ne muodostavat olennaisen osan maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden perustaa.
Ukrainan kokemus osoittaa, miten kriittistä on pitää terveyspalvelut hajautettuina ja lähellä väestöä kriisin aikana. Olemme kuitenkin liikkumassa päinvastaiseen suuntaan.
Jokaisella kunnalla tulee olla valmius huolehtia asukkaistaan kriiseissä, olipa kyse sodasta, epidemiasta tai suuronnettomuudesta. Lähipalveluiden katoaminen heikentäisi kykyämme reagoida ja ylläpitää yhteiskunnan toimintaa, esimerkkinä koronaviruspandemian aikana nähty tarve paikallisille testaus- ja hoitopisteille.
Suomi on historiallisesti sitoutunut kokonaisturvallisuuteen ja tehnyt siitä kansainvälisesti tunnetun vahvuutensa, mutta nyt tätä perustaa rapautetaan palvelu kerrallaan.
Hyvinvointialueen tulisi tavoitella säästöjä tasapuolisesti kaikkia kansalaisia koskien, yhteiskuntavastuullisen taloudenpidon mukaisesti, eikä pistemäisesti ilman perusteellista ennakkovaikutusten arviointia, mikä rikkoo tiedolla johtamisen periaatteita.
Samalla hallinnon rakennetta tulee tarkastella kriittisesti. Nyt hallintorakenne ei kestä minkäänlaista vertailua esimerkiksi yksityisen puolen kanssa.
Lääkäriliitto ja lukuisat asiantuntijat ovat korostaneet lähipalveluiden roolia terveyden ylläpidossa. Soteasemat tarjoavat ennaltaehkäisevää hoitoa, neuvolapalveluja ja varhaista tukea.
Kun nämä palvelut viedään pois läheltä, niiden käyttö vähenee ja sen seurauksena hoitotarpeet kasaantuvat. Lopulta edessä on raskaampi, kalliimpi ja raskaampi erikoissairaanhoito. Tämä ei ole säästöä vaan siirtämistä: ongelmat kasaantuvat myöhemmäksi.
Jos yksityisellä puolella johdon ratkaisut olisivat olleet yhtä epäonnistuneita, tilanne olisi kärjistynyt nopeasti ja “strategista muutosta” olisi haettu aivan toisenlaisin keinoin kuin raporttipapereita kirjoittamalla.
Julkisella puolella sama johtaminen ei jää ilman seuraamuksia, mutta ne mitataan hitaammin ja kalliimmin: sen maksamme me kaikki, ja pahimmillaan maksaja olisi veronmaksajan lisäksi kotimaamme maanpuolustuksellisuuden ja iskunkestävyyden menetyksessä.
Toivotan hyvinvointialueelle pitkäjänteistä ja strategista lähestymistapaa haasteiden selättämiseen.
